Ilmastorahaston sijoitustiimi vahvistuu kevään aikana

Ilmastorahaston sijoitustiimi vahvistuu kevään aikana kolmella uudella osaajalla, kun Jyri Patama aloittaa rahoituksen asiantuntijana ja Ina Smolander sekä Joel Jokivuori sijoitusanalyytikkoina Ilmastorahaston sijoitustoiminnossa.  

KTM Jyri Patama aloittaa rahoituksen asiantuntijana 11. huhtikuuta. Patama siirtyy Ilmastorahastolle Finnfundista, missä hän työskenteli investointianalyytikkona ja rahoituspäällikkönä neljän vuoden ajan. Hänellä on monipuolinen kokemus vaikuttavuus- ja vastuullisuussijoittamisesta eri toimialoilta ja erilaisista transaktioista kehittyvillä markkinoilla.

Ilmastorahaston rooli investoida suomalaisten ilmasto- ja digi-innovaatioiden kehitykseen ja kaupallistamiseen on tärkeä. Onkin hienoa päästä mukaan Ilmastorahaston tiimiin edistämään kestävää kehitystä vaikuttavuussijoittamisen keinoin”, Patama kertoo.

KTM Ina Smolander on aloittanut analyytikkona sijoitustiimissä 21.2. Smolander siirtyi Ilmastorahastoon Alder Fundilta, missä hän työskenteli sijoitustiimissä analyytikkona ja managerina. Hänellä on noin viiden vuoden työkokemus pääomasijoitusalalta erikoistuen vihreisiin sijoituksiin.

Ilmastorahastolla voin yhdistää aiemman työkokemukseni ja kiinnostukseni vihreitä sijoituksia kohtaan sekä hyödyntää viimeaikaisia opintojani yhteiskuntatieteissä. Työn merkityksellisyys on minulle tärkeää ja olen iloinen, että saan työskennellä Ilmastorahastolla, joka sijoituksissaan haluaa maksimoida vaikutuksen sekä ympäristölle että yhteiskunnalle”, Smolander kuvailee liittymistään osaksi Ilmastorahaston tiimiä.

KTM Joel Jokivuori aloitti sijoitustoiminnon analyytikkona 30. maaliskuuta. Jokivuori siirtyi Ilmastorahastoon Deloittelta, missä hän työskenteli yritysjärjestelyjen yhteydessä tehtävien taloudellisten due diligence -tehtävien parissa.

Ilmastorahaston tehtävä puhuttelee minua suuresti, sillä koen rahoituksen olevan tärkeässä roolissa kestävän kehityksen edistämisessä ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Odotan myös innolla työskentelyä yhdessä innovatiivisten kotimaisten yritysten kanssa”, Jokivuori toteaa.

Ilmastorahaston sijoitusjohtaja Toni Mikkonen toivottaa uudet ilmastorahastolaiset tervetulleeksi kasvavaan sijoitustiimiin: ”Joel, Jyri ja Ina vahvistavat sijoitustiimin osaamista kokemuksellaan muun muassa cleantech-sektorilta, vaikuttamissijoittamisesta ja rahoituskohteiden due diligence -analyysien tekemisestä.”

Lisätietoja:

Saara Mattero, viestintäjohtaja, p. 0400 114 777, saara.mattero@ilmastorahasto.fi

Ilmastorahasto Oy on valtion omistama erityistehtäväyhtiö, jonka toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjumiseen, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Ilmastorahasto rahoittaa merkittävän mittaluokan ilmastokohteita, joissa yhtiön rahoitusosuus mahdollistaa hankkeen toteutumisen ylipäätään, laajemmassa mittakaavassa tai aiemmin kuin muun rahoituksen turvin.

Edellinen artikkeli
Ilmastorahaston ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu
Seuraava artikkeli
Ilmastorahasto hyvittää 2021 hiilijalanjälkensä kotimaisilla Soilfoodin hiilinieluilla